lauantai 28. huhtikuuta 2012

"Kevyemmät" donitsit uunissa

En ole mikään rasvassa paistettujen leivonnaisten ystävä, mutta vapuksi haluaisin tehdä donitseja. Sitten törmäsin Iloleipurin donitsivuokaan ja pitihän sellainen ostaa, oikein kaksin kappalein. Näin saan donitsit tehtyä uunissa ja ovat paljon kevyempiä kuin rasvassa uitetut. Tosin koostumus ja makuhan on aivan eri, mutta hyviä olivat nämäkin :)


Donitsiohje tuli vuoan mukana ja löytyy myös Iloleipurin sivuilta, täältä. Muokkasin ohjetta sen verran, että jätin sitruunankuoret sekä suolan pois.
Kuorrutin donitsit valkosuklaakuorrutuksella eli tässä kohtaa voi sanoa hyvästi keveydelle...

Donitsit, 12 kpl

50 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Kuorrutus:
0,5 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
1 dl tomusokeria

Koristeluun nompparelleja.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Älä sekoita liikaa, vain sen verran että ainekset sekoittuvat ja syntyy tasainen massa.
Laita taikina pursotuspussiin tai vaihtoehtoisesti kestävään pakastepussiin. Voitele donitsivuoka ja pursota taikinaa jokaiseen kuuteen donitsimuottiin. Paista uunin keskiosassa noin 15 min.
Mikäli käytössäsi on vain yksi donitsivuoka, joudut paistamaan donitsit kahdessa erässä. Tällöin puhdista vuoka ensimmäisen donitsierän jälkeen ja voitele uudelleen ennen uuden erän laittoa.

Valmista kuorrute. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna seos. Anna jäähtyä ennen kuin kuorrutat donitsit. Voit halutessasi koristella donitsit nompparelleilla.

2 kommenttia:

  1. Meillä kokeiltiin samalla tavoin tämän vapun "munkit". Hyviä tuli ja suunniteltiin jo reseptiin vaikka mitä muunnoksiakin. Ei tirise rasva suupielissä eikä haise koko koti paistinrasvalle. Mukavaa vapunpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Se näissä uunissa paistetuissa donitseissa onkin ihanaa, kun ei tuo rasva tirise hampaiden välissä. Nyt pitäisi mennä tekemään toinen satsi donitseja. Toivotaan, että ovat yhtä hyviä kuin ensimmäinen satsi :)
    Hauskaa vappua myös sinulle.

    VastaaPoista